ALOITUSSIVU | HISTORIA | GALLERIA | KUVA-ARKISTO | SUKUSEURA | UKK | LINKKEJÄ

 TAKAISIN

Olli Tenkanen (ACaebaaa):

Kaksi säveltäjäveljestä

Otavan ison musiikkitietosanakirjan viidennen osan (1979) sivulla 448 lukee hakusanana seuraavaa:

Tenkanen, Aron Justinus (s. Pyhäjärvi Vl. 13.4.1880, k. Keuruu 26.1.1963), suomalainen säveltäjä. Tenkanen opiskeli Helsingin lukkari-urkurikoulussa 1898–1902 sekä O. Merikannon johdolla (urut). Hän toimi kanttori-urkurina, kuoronjohtajana ja musiikinopettajana, Kotkan Työväenteatterin johtajana 1906–07 sekä vakuutus- ja liikealalla. Hän sävelsi A. Kiven teksteihin oopperat Lea (Viipuri 1934) ja Karkurit sekä oopperan Laillinen kihlaus, kuorolauluja ja urkukappaleita (mm. 50 preludia). – Veli kanttori-urkuri, director cantus Johannes Viktor Tenkanen (1869–1951).

Tässä siis tietosanakirjantekijän luonnehdinta veljeksistä, joiden sukutunnukset ovat ikäjärjestyksessä Juho ACaebaa ja Aaron ACaebaf.

Vanhempi veli Juho Viktor kirjoittautui syksyllä 1894 Helsingin lukkari- ja urkunistikouluun ja suoritti sen nelivuotisen kurssin kahdessa vuodessa niin erinomaisesti, että hänellä oli päästötodistuksessaan viidestä aineesta neljässä korkein arvosana ja yhdessä lähinnä korkein. Tämän jälkeenkin hän jatkoi työnsä ohella musiikin opintojaan ja suoritti syksyllä 1903 Oskar Merikannolle täydennystutkinnon korottaen vaille jääneen arvosanan korkeimmaksi mahdolliseksi. Tämäkään ei hänelle vielä riittänyt, vaan hän opiskeli musiikin eri aloja eteenpäin ja sai koulun johtajalta Emmy Achtélta 1905 todistuksen, jonka mukaan hän "urkusoitossa on soittanut tuntuvasti yli koulun vaatimusten ja musiikin teoriassa kehittynyt niin pitkälle, että on voinut luoda joukon omintakeisia sävellyksiä, jotka todistavat tekijästään musikaallisia lahjoja ja rohkeita mielikuvituksia". Tämän jälkeen hän keskittyi erityisesti soololaulun opiskeluun ja sai lokakuussa 1906 Abraham Ojanperältä todistuksen menestyksellisistä opinnoista myös soololaulun ja kirkkolaulun alalla.

Nuorempi veli Aaron Justinus kirjoittautui vanhemman veljen esikuvan mukaan syksyllä 1898 Helsingin lukkari- ja urkunistikouluun, pääsi suoraan toiselle luokalle ja suoritti nelivuotisen kurssin kolmessa vuodessa saaden viidestä aineesta kolmessa korkeimman arvosanan ja korotti samoiksi arvosanoiksi puuttuneet kaksi ainetta seuraavina vuosina. Hän jatkoi vielä 1911–12 urkujensoiton opiskelua ja sai Oskar Merikannolta todistuksen urkudiplomin suorittamisen pätevyydestä.

Näin olivat molemmat torpparin pojat osoittaneet lahjakkuutensa ja sitkeytensä. Tämän jälkeen he pian joutuivat samanlaisiin tehtäviin, rakennuttamaan urkuja kumpikin tahollaan. Yhteiseksi muodostui vielä se, että molemmat hankkiutuivat sivutöinään vakuutusalalle ja menestyivät kumpikin niin hyvin, että Vakuutusyhtiö Pohjolan historiikissa on vakuutustarkastajien yhteiskuvassa Aaronin kuva mutta Juhon nimi. Tähänpä ne yhteiset ominaisuudet ja elämänkaaret sitten loppuivatkin. Veljekset olivat luonteiltaan erilaiset ja erilaisiksi muotoutuivat myös heidän uransa, vaikka musiikkimiehiä olivat kumpikin, jopa säveltäjiä.

Juho Viktorin musikaalisuus oli sisäänpäin kääntynyttä kiintymystä. Kun hän Säkkijärven kanttoriksi tultuaan kävi Helsingissä ostamassa pianon, oli hän kuljetuksessa mukana. Junassa oli veturin lisäksi kaksi vaunua, toinen henkilövaunu ja toinen kesäaikana avoin tavaravaunu, jossa piano seisoi. Juna teki matkaa Helsingistä Viipuriin koko päivän ja seisahtui melkein joka asemalla. Junan henkilökunta pani pian merkille, että aina kun juna pysähtyi, Juho Viktor meni asemalaiturille kävelemään ja kyseli laiturilla olijoilta: "Kuka mahtaa olla se onnellinen, jolle tässä pianoa kuljetetaan?"

Aaronin suhde musiikkiin ja elämään yleensäkin oli ulospäin suuntautuvaa. Jo 1906–07 hän toimi Kotkan Työväen Teatterin johtajana. Aaron oli loistava seuramies, kun taas Juho aloitti keskustelun yleensä kysymyksellä: "Mikä olikaan nimenne?" Juho Viktorin oman seurakunnan tarpeisiin säveltämän juhlakantaatin sijasta Aaron sävelsi kolme oopperaa. Ensimmäisen oopperan Lean ensi-illan jälkeen 1934 Viipurissa etsittiin säveltäjää, jota ei näkynyt oopperaseurueessa iltaa juhlimassa. Säveltäjä nukkui hotellissa. Kun sitten seuraavana päivänä lehdet ilmestyivät ja kriitikot sanoivat, että ooppera on kovin lyyrinen ja ettei siitä kassakappaletta tule, koska dramaattisia käänteitä puuttuu, Aaron kimmastui ja sanoi, että kun hän säveltää seuraavan oopperan, niin jo alkusoiton aikana tapetaan 11 ihmistä.

Molemmat veljekset harrastivat suomen kieltä - aivan eri tavoin. Juho Viktor lähti siitä, että suomea kirjoitetaan niinkuin sitä puhutaan. Eräinä vuosina hän kirjoitti virallisiin anomuskirjeisiinkin eng-äänteen merkin, siis sellaisen, jossa n:n toinen alasakara jatkuu alaspäin aina ennen k:ta tai g:tä. Samoin hän merkitsi heittomerkillä loppuhenkosen eli aspiraation näkyviin silloin kun se oli äännettäväkin. Aaron ei tällaisiin pikku asioihin puuttunut, vaan kirjoitti lennokasta ja tyylikästä tekstiä, jota Lean ensi-illan jälkeen kirjailija Viljo Kojo erityisesti kiitti arvioidessaan Aaronin itsensä kirjoittamaa librettoa Kiven teoksesta.

Juho Viktor Tenkanen aloitti sukumme jäsenten muistiinmerkitsemisen ja laati kirkkoherranvirastojen tietojen perusteella verrattain laajan sukukartan. Se on ollut pohjana myöhemmälle sukumme tutkimukselle ja sukuluettelolle. Aaron oli myös sukurakas, mutta hänen mielenkiintonsa ei kuitenkaan ulottunut varsinaiseen sukututkimukseen. Tähänkin asiaan hän suhtautui pikemminkin tunteella, kun taas Juho halusi kerätä tietoa ja käyttää järkeä.

Juho perusti perheen 27-vuotiaana ja sai seitsemän lasta, Aaron avioitui paljon vanhempana ja sai kaksi tytärtä. Veljesten työurat kulkivat eri teitä. Juho Viktor oli kuukausipalkkainen kirkon palvelija koko ikänsä. Aaron oli kirkkomuusikkoutensa lisäksi vapaa taiteilija ja menestynyt liikemies. Molemmat antoivat urkukonsertteja, mutta Aaron säesti lisäksi tunnettuja laulajia ja laulajattaria ja oli Oskar Merikannon sijaisena Helsingin Johanneksen kirkossa. Aaronin sävellykset oli lukuisampia kuin veljen ja tietysti paljon laajempia, kun kysymyksessä oli peräti kolme oopperaa. Kummankin pienimuotoisia teoksia julkaistiin myytäviksi.

Kuten alussa siteeratusta tietosanakirjan hakusanasta voi päätellä, Aaron oli selkeästi veljeään tunnetumpi Suomen musiikkielämässä. Sulho Ranta on kirjassaan Sävelten valoja ja varjoja (WSOY 1946) luvussa Aleksis Kiven-aiheisia suomalaisia oopperoita käsitellyt ensin Armas Launiksen oopperaa Seitsemästä veljeksestä, Emil Kaupin oopperaa Nummisuutareista ja eräitä kesken jääneitä oopperasuunnitelmia ja kirjoittanut sen jälkeen Aaronista seuraavaa:

"Täysin valmis on sen sijaan A. J. Tenkasen säveltämä Lea, joka esitettiin Viipurissa 1934. Teos on aivan lyyrillinen sisältäen kieltämättä sujuvia melodisia palasia ja muutamia tunnelmallisia kohtauksia. Tyylillisesti se ei kuitenkaan tarjoa uutta enempää Kiveä kuin oopperan aihettakaan ajatellen. Ooppera Lea kuitenkin muistettakoon Kivestä innostuneen ja asialleen aineellisestikin uhranneen miehen työnä. Tenkanen pitää sitä paitsi yllä jatkuvaa Kiven ihailuaan sommittelemalla paraillaan oopperaa Karkureista." 

Sulho Rannalta on jäänyt huomaamatta muuan yksityiskohta, jonka ansiosta Aaronista olisi saattanut tulla historiallisesti muistettava säveltäjä. Säveltäjä Kalervo Tuukkanen kertoi nimittäin minulle joitakin vuosia sitten, että Aaron Tenkanen on Suomessa ensimmäisenä käyttänyt nykyaikaista ja viime vuosina yleistynyttä aleatorista tekniikkaa säveltämisessä. Lean partituurista löytyy Tuukkasen mukaan myrskykohtaus, jossa jokaisen soittajan tulee soittaa "mitä tahansa ja mahdollisimman kovaa ja nopeasti".

Näiden tietojen perusteella tuntuu yllättävältä, että veljesten kesken vallitsi koko elämän ajan kilpailu siitä, kumpi on parempi säveltäjä. Vanhempi veli oli kitsas antamaan tunnustusta, jota nuorempi kiihkeästi janosi. Ehkä syynä oli se, että vanhempi tahtoi kaikessa pitää asemansa, ehkä sekin, että vanhempi oli hankkinut leipänsä ja eläkkeensä nimenomaan muusikkona, vaikka olikin sivutoiminaan hoitanut lukuisia luottamustehtäviä. Olihan hän sitä paitsi director cantus. Nuorempi oli luottamustehtävien sijasta menestynyt liikemiehenä, jota saattoi jopa pitää pääammattina, jolloin sävellystyö jäi tavallaan harrastukseksi. Eipähän sitä ulkopuolinen voi tietää. Ratkaisu tässäkin asiassa kuitenkin tuli, vaikka vasta aivan kalkkiviivoilla. Juho Viktorin ollessa poikansa Lieton kotona Halikossa kuolinvuoteellaan tuli Aaron häntä hyvästelemään. Veljekset olivat kahden kesken, suljetun oven takana, melko pitkään. Lopulta Aaron tuli ulos ja julisti läsnäolleille "Tunnustipa, tunnustipa veli rakas, että minä olen parempi säveltäjä".


Veljeksistä enemmän Olli Tenkasen erillisissä artikkeleissa "Urkuri ja säveltäjä Aaron Tenkanen" ja "Säkkijärven kanttori Juho Viktor Tenkanen".

Ylläpito: webmaster@tenkaset.fi. Viimeksi päivitetty 11.10.2006.

Sivun yläosaan