ALOITUSSIVU | HISTORIA | GALLERIA | KUVA-ARKISTO | SUKUSEURA | UKK | LINKKEJÄ

 TAKAISIN

Olli Tenkanen (ACaebaaaa):

Säkkijärven kanttori Juho Viktor Tenkanen (1869–1951)

Juho Viktor Tenkanen syntyi Viipurin läänin Pyhäjärvellä syyskuun 4 päivänä 1869 torppari Tuomas Matinpoika Tenkasen esikoisena. Jo hänen isänsä oli osoittanut selviä oireita pyrkimyksessä irrottautua torpparin osasta ja laajentaa elämäntapaansa. Niinpä isän tiedetään toimineen varsinaisen maanviljelyksen ohella leipurina ja nahkurina sekä puuhailleen myös liikemiehenä. Aivan erityistä painetta eteen- ja ylöspäin ja myös toivorikasta uskallusta osoitti poika, joka ryhtyi tavoittamaan jotakin silloin vielä rahvaan jäsenelle epätavanomaista elämäntehtävää ja tulevaisuutta.

Suoritettuaan kansakoulun loppuun keväällä 1882 Juho Viktor Tenkanen ryhtyi – siis jo nuorena miehenä – kirkon palvelijaksi, suntioksi, opiskellen itsekseen samalla kiertokoulunopettajaksi. Kotona hän myös aloitti musiikkiopintonsa huutokaupasta ostetulla taffelipianolla paikkakunnan lukkarin johdolla. Kiertokoulunopettajan tutkinnon hän suoritti Pyhäjärven kansakoulunopettajalle helmikuussa 1887. Kesken näitä vielä hapuilevia ja aloittelevia opintovuosia hänelle osui asevelvollisuuskutsunnoissa Pyhäjärven kutsunta-arpa n:o 1, minkä perusteella hän marraskuun 1 päivänä 1891 ryhtyi palvelemaan 8:ssa Wiipurin, Suomen tarkk'ampuja-pataljoonan 1. komppaniassa. Asevelvollisuutensa hän suoritti niin menestyksellisesti, että hänet ylennettiin keväällä 1893 jefreitteristä nuoremmaksi aliupseeriksi. Hänet tunnettiin erittäin etevänä kiväärin käsittelijänä ja hänelle myönnettiinkin kesällä 1893 ansiomerkki oivallisesti ampumisesta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei hän ottanut asevelvollisuutensa suorittamista omalta kannaltaan kovinkaan tärkeästi. Pari viikkoa aliupseeriksi ylentämisensä jälkeen hänelle näet tuomittiin kahden vuorokauden yksinkertainen aresti siitä, että hän "komppanian vanhimpana huonosti katsoi komppanian perään".

Suoritettuaan asevelvollisuutensa Juho Viktor Tenkanen kirjoittautui syksyllä 1894 oppilaaksi Helsingin Lukkari- ja urkuristikouluun. Tämän koulun nelivuotisen kurssin hän osittain ansiotyön ohella – kiertokoulunopettajana edelleen ajoittain toimien – suoritti kahdessa vuodessa niin erinomaisesti, että hänen päästötodistuksessaan 29. 5. 1896 on viidestä aineesta neljässä korkein arvolause ja yhdessä lähinnä korkein. Sinänsä erinomaisesti suoritettu pääsytutkinto ei häntä kuitenkaan tyydyttänyt, vaan hän jatkoi vielä muiden töittensä ohella opintojaan ja suoritti syksyllä 1903 Oskar Merikannolle täydennystutkinnon korottaen vaille jääneen arvosanan korkeimmaksi mahdolliseksi. Vielä tämänkin jälkeen hän jatkoi musiikkiopintojaan niin, että koulun johtaja Emmy Achté keväällä 1905 allekirjoitti hänelle todistuksen, jonka mukaan hän "urkusoitossa on soittanut tuntuvasti yli koulun vaatimusten ja musiikin teoriassa kehittynyt niin pitkälle, että on voinut luoda joukon omintakeisia sävellyksiä, jotka todistavat tekijästään musikaallisia lahjoja ja rohkeita mielikuvituksia". Tämän jälkeen hän keskittyi erityisesti soololaulun opintoihin ja sai lokakuussa 1906 Abraham Ojanperältä todistuksen menestyksellisistä opinnoista myös soololaulun ja kirkkolaulun alalla.

Opiskeluaikanaan Juho Viktor Tenkanen tutustui vuotta nuorempaan helsinkiläiseen neitoseen Aina Maria Nummeliniin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon lokakuun 15 päivänä 1896. Heti häitten jälkeen hän siirtyi kansakoulunopettajaksi Leivonmäelle ja vuoden 1897 tammikuun lopulla hänet nimitettiin Jääsken seurakunnan lukkariurkuriksi.

Hoidettuaan vielä parin vuoden ajan Leivonmäellä jo aloittamaansa kansakoulunopettajan tointa Juho Viktor Tenkanen aloitti kaiken kaikkiaan 12 vuotta kestäneen toimintansa Jääskessä toukokuussa 1899. Täällä hänen ensimmäiseksi tehtäväkseen ja päämääräkseen tuli uusien urkujen hankkiminen seurakunnan kirkkoon. Kun kirkollismaksuja ei katsottu voitavan korottaa, järjesti hän kesällä 1900 erityiset arpajaiset seurakunnan urkurahaston perustamista varten. Monivaiheisen ja tarmokkaan työn tuloksena vuonna 1907 Jääsken kirkkoon saatiinkin sitten 30-äänikertaiset urut.

Veljekset Juho, Aaron ja Eudoksius Tenkanen Toivolassa Pyhäjärvellä 1903.

Kirkkolaulun ja muun seurakuntatyön vaalimisen ohessa Juho Viktor Tenkanen hoiti useita paikallisia luottamustoimia. Hän oli Jääsken kunnallislautakunnan ja vaivaishoitolautakunnan esimiehenä 1900–1904 ja useita vuosia myös maamiesseuran ja nuorisoseuran esimiehenä. Hän oli mukana perustamassa paikkakunnan ensimmäistä säästöpankkia, jonka kirjurina hän myös toimi moniaita vuosia. Seurakunnan kirkkoherran lausunnon mukaan hän olikin erittäin sopiva luottamustoimiin, koska hänet tunnettiin maltilliseksi, säännölliseksi ja ystävälliseksi henkilöksi, joka aina käyttäytyi vakaasti ja arvokkaasti.

Varsin kiihkeiden kanttorinvaalien jälkeen, joissa ei sanaa eikä säveltä säästetty, Juho Viktor Tenkanen todellisesta kilpalaulannasta voittajana selvinneenä ryhtyi kesällä 1911 hoitamaan Säkkijärven kanttoriurkurin virkaa. Tämän toimen hän suoritti uskollisesti aina seurakunnan lopettamiseen .saakka vuonna 1949. Voidaankin katsoa, että Juho Viktor Tenkanen suoritti varsinaisen elämäntyönsä Säkkijärvellä. Täälläkin hänen ensimmäisenä työnään oli uusien urkujen hankkiminen. Muutaman vuoden kuluttua hän saattoikin iloita 37-äänikertaisten, 2-osaisten urkujen valmistumisesta, joita asiantuntijat kiittelivät aivan ensiluokkaisiksi. Mainion instrumenttinsa avulla hänellä oli tilaisuus jatkaa jo Jääskessä aloittamaansa musiikillista toimintaa, joka asetti tavoitteensa huomattavasti yli tavallisen seurakuntalaulun. Hän antoi kirkkokonsertteja ja sävelsi paitsi uruille ja pianolle myös yksinlauluja ja kuoroteoksia sekä julkaisi painosta mm. "Sävelsointuja"-nimisen vihkosen. Tunnustukseksi ansiokkaasta viran hoidosta ja elämäntyöstä kirkon palveluksessa Wiipurin Hiippakunnan Tuomiokapituli antoi 21. 5. 1931 hänelle Director Cantuksen arvonimen.

Juho Viktor Tenkanen oli vakaumuksellinen kristitty, mutta uskonasiat eivät muodostuneet hänelle ongelmiksi eikä pappien julistama sanoma ilmeisestikään satuttanut häntä samassa määrin kuin hyvä kirkkomusiikki. Osoituksena siitä, että hän kaiketi tunsi tarkemmin ja läheisemmin sointu- ja rytmiopin salaisuudet kuin kirkon dogmien yksityiskohdat, mainittakoon, että hänen säveltämästään juhlakantaatista Säkkijärven seurakunnan 100-vuotisjuhliin vuonna 1933 Viipurin tuomiokapituli antoi lausunnon, jonka mukaan teos sävellyksenä täytti kirkon vaatimukset, mutta sisälsi tuomiokapitulin mielestä eräitä sellaisia kohtia, ettei kantaattia ollut soveliasta esittää kirkossa vaan ehkä kirkon ulkopuolella pidettävässä juhlatilaisuudessa.

Samaan tapaan kuin Jääskessä Juho Viktor Tenkanen Säkkijärvelläkin valittiin hoitamaan useita luottamustehtäviä. Hän kuului Säkkijärven viimeiseen kunnanvaltuuskuntaan ja yhteiskoulun johtokuntaan. Säkkijärvellä hän edelleen jatkoi vakuutusyhtiö Suomen henkivakuutusasiamiehen toimintaa sellaisella tarmolla, että hän eräinä vuosina oli yhtiön suurin vakuutusten hankkija, mikäli asiaa arvostellaan uusien vakuutusten lukumäärien perusteella.

Säkkijärveltä käsin hän myös alkoi sukunsa jäsenten muistiinmerkitsemisen ja pystyi laatimaan melkoisen laajan sukukartan, joka sittemmin on ollut pohjana sukuseuramme perustamisvaiheessa ja juuri valmistuneen sukuluettelon laatimisessa. Tirehtööri Tenkasella oli tapana kesäisin kierrellä Karjalan kannasta eri seurakunnissa ja virittää kirkkoherrojen ja muittenkin pianon omistajien instrumentit. Näillä matkoillaan, joita hän osittain teki polkupyörällä ajaen, hän keräsi tuon sukututkimuksia varten tarpeellisen aineiston. Hänellä olikin erinomaiset mahdollisuudet tämän tutkimuksen suorittamiseen. Olihan hän kaikkien Kannaksen seurakuntien kirkkoherrojen tuttu ja tunsi kirkonkirjojen pitämistavan tarkasti.

Vaikka Juho Viktor Tenkanen ei tuntenut vetoa sotilasuralle, oli isänmaan asia koko hänen elämänsä ajan hänelle kallis ja hän työskenteli jatkuvasti sen hyväksi. Jo nuorena miehenä hänet valittiin ns. "Suureen lähetystöön", joka vuonna 1899 vei yli puolen miljoonan suomalaisen allekirjoittaman kansalaisadressin keisarille, suurisuuntaisimman vastalauseen Tsaari-Venäjän maamme oikeuksia polkevaa toimintaa vastaan. Sortoajan synkkinä ja levottomina venäläistyttämisvuosina hän teki työtä nousevan suomalaisuusaatteen voimistuttamiseksi ja kansallishengen herättämiseksi. Ja kun Suomen kansan kohtalon hetki löi ja vapaustaistelu oli alkamassa, hän työskenteli aktiivisesti itsenäisyytemme hyväksi punaisten haltuun jääneellä kotiseudullaan vain vaivoin henkensä säilyttäen ja lähettäen kolme osittain vielä keskenkasvuista poikaansa rintamalle ja heimoveljien avuksi. Hän itse oli perustamassa Säkkijärvellä suojeluskuntaa ja oli ensimmäisen paikallisen esikunnan jäsen. Rauhan tultua hän innolla antautui suomalaisuuden ja kansanvalistamisen asiaa ajamaan toimien suomenkielisten sanomalehtien kirjeenvaihtajana ja levittäjänä, Kansanvalistusseuran asiamiehenä ja äidinkielisen kirjallisuuden tunnetuksitekijänä.

Juho Tenkanen poikineen n. 1909. 
Istumassa Arvo, keskellä Eero ja edessä Unto.

Juho Viktor ja Aina Maria Tenkasella oli seitsemän lasta, yksi tytär ja kuusi poikaa. Vanhin poika oli syntynyt Leivonmäellä ja nuorin Säkkijärvellä kaikkien muiden syntyessä Jääskessä. Lasten äiti kuoli pitkän aikaa sairastettuaan syksyllä 1934. Seuraavan vuoden helmikuun lopulla Juho Viktor Tenkanen vihittiin toiseen avioliittoon Hilma Matilda Tuurin (Kronlund) kanssa. Sukutaulujen tarkkaavainen lukija huomaa, että hänen uusi puolisonsa oli aikaisemmin ollut naimisissa Juho Viktorin nuoremman veljen Eudoksius Tenkasen kanssa, josta oli eronnut vuonna 1923. Hilma Matilda Tenkanen kuoli kesällä 1947, jonka jälkeen Juho Viktor, hoidettuaan Säkkijärven siirtoseurakunnan asioita vuoteen 1949 asti, vietti vanhuudenpäivänsä poikansa Lieton kotona Halikossa, jossa hän myös kuoli heinäkuun viimeisenä päivänä 1951. Halikon kirkkomaahan hänet myös on haudattu.

Juho Viktor Tenkasta monet pitivät komeana miehenä. Hän oli tanakan puoleinen ja keskimittainen, mutta hyvin ryhdikäs. Huomiotaherättävän suoran selkänsä hän säilytti aina vanhuuden päiviin saakka. Myös puheissaan hän oli tavallista suorasukaisempi. Vaikka hän karjalaisena olikin iloluontoinen, ei hänellä silti ollut kaikkein tarkinta silmää huomaamaan huvittavia piirteitä omissa puuhissaan. Kun hän lisäksi oli arkisissa asioissa tavattoman epäkäytännöllinen, tiesivät seurakuntalaiset kertoa hänestä lukemattomia kaskuja. Nämä inhimilliset ominaisuudet eivät kuitenkaan millään tavoin himmentäneet hänen nauttimaansa kunnioitusta ja arvonantoa. Päinvastoin on luultavaa, että hänestä pidettiin paljon juuri sen vuoksi, että hän oli tavallisista kanssaihmisistä ainakin jossain määrin poikkeava persoonallisuus.

Director cantus Juho Viktor Tenkasen hautajaisissa hänen vanhin poikansa, kaupunginjohtaja Arvo Tenkanen lausui mm. seuraavasti: "Hän kuului sen, nyt jo elämäntyönsä päättäneen tai päättämäisillään olevan sukupolven niihin miehiin, jotka kuka johtavassa kuka vähemmän näkyvällä paikalla työskennellen mursivat suomenkieltä ja suomalaisuutta kahlehtivat siteet, toivat sivistyksen ja valistuksen antimet kansan syvien rivien keskuuteen sen omalla kielellä, taistelivat tsaarivallan sortoa vastaan ja loivat maamme itsenäisyyden saaden nähdä sitä vielä henkeen ja vereen saakka puolustettavan, osan joutuessa jättämään kotinsa ja kontunsa ja antamaan raskaimman uhrin vapautemme ja riippumattomuutemme lunnaiksi. Näistä miehistä ei monenkaan nimi jää aikakirjoihin, mutta jokainen heistä on saapa sekä meidän että jälkeentulevien tunnustuksen ja kiitoksen, sillä nykyinen kansallisvaltiomme ja yhteiskuntamme on suureksi osaksi tavallaan heidän työtään."

Juho Viktor Tenkasen sävellysten luettelo on nähtävillä Sävelarkistossa.


Kirjoitus (ilman sävellysluetteloa) on julkaistu aikaisemmin teoksessa Tenkanen–Tengén Suku 1688–1970 sekä vuonna 1995 julkaistussa vanhan sukukirjan artikkelieripainoksessa. J. V. Tenkasen kokemuksista Suuren lähetystön jäsenenä ks. Olli Tenkasen kirjoitus "J.V. Tenkanen suuressa lähetystössä 101 vuotta sitten".

Ylläpito: webmaster@tenkaset.fi. Viimeksi päivitetty 11.10.2006.

Sivun yläosaan