ALOITUSSIVU | HISTORIA | GALLERIA | KUVA-ARKISTO | SUKUSEURA | UKK | LINKKEJÄ

YLEISKATSAUS | TILASTOJA

Suvun historiaa

Sakkolan pitäjän Karholan kylässä asui 1700-luvulla kirkonkirjojen mukaan aviopari Jöran Tenganen (Yrjö Tenkanen) ja Anna Toiviainen, joiden jälkeläisiä ja puolisoita on selvitellyt sukuseura Tenkanen–Tengén. Ensimmäinen sukukirja kartoitti heitä vuoteen 1970, toinen sukukirja vuoteen 1992 asti. Ensimmäisen sukukirjan matrikkeli käsitti tietoja kaikkiaan noin tuhannesta henkilöstä, toisen sukukirjan noin 2 200:sta.

Avaa suurennettu kartta napsauttamalla kuvaa.Ote Sakkolan Karholan kylän isonjaon kartasta.
Kartan suurennos ja selitys erillisessä ikkunassa 
(avaa napsauttamalla karttaa).

Kullekin kantaisän jälkeläiselle, yhtä hyvin mies- kuin naispuoliselle, annettiin ensimmäistä sukukirjaa 1960-luvulla laadittaessa Lakkautettujen seurakuntien keskusarkiston virkatodistuksen tai muun riittäväksi katsotun selvityksen perusteella aakkosista muodostettu hierarkkinen tunnus; se ilmaisi, monenteenko sukupolveen suvun jäsen kuului ja monesko lapsi hän ko. perheessä oli. Tämän ansiosta kantaisän kahden jälkeläisen sukulaisuussuhde oli helposti tulkittavissa jo heidän tunnuksiaan vertailemalla (esim. AAa, kantaisän 1. lapsen 1. lapsi; ABc, kantaisän 2. lapsen 3. lapsi; kaksi ensimmäistä sukupolvea oli merkitty isolla kirjaimella helpottamaan suvun päähaarojen tunnistamista); mitä pitemmälle tunnuksen alusta lukien oli yhtäläisyyttä, sitä läheisempi oli sukulaisuussuhde. Toista sukukirjaa laadittaessa annetut tunnukset säilytettiin vertailukelpoisuuden vuoksi sellaisenaan, mutta niiden tulkintaa oli toisesta sukupolvesta lähtien tarkistettava sen vuoksi, että kantavanhemmille oli löytynyt yksi, muita aikaisemmin syntynyt lapsi. Sukurekisteriä ylläpidettäessä on löytynyt lukuisia pienenä kuolleita lapsia, joita ei ollut merkitty ensimmäiseen sukuselvitykseen. Myös nämä on lisätty rekisteriin muuttamatta aikaisemmin kirjattujen sisarusten tunnuksia. Sukututkimusta jatkettaessa on löytynyt muitakin suvun jäseniä, joita ei ole mainittu aikaisemmissa selvityksissä. Näistä syistä pelkästään tunnuksia tarkastelemalla ei välttämättä saa oikeaa käsitystä siitä, monesko perheen lapsi kussakin sukupolvessa suvun jäsen oli.

Sukunimen kirjoitustapa on aikojen kuluessa vaihdellut niin, että muodon Tenkanen lisäksi mm. muotoja Tengain(en), Tenkain(en) ja Tenganen on käytetty. Kaikki 1900-luvunkaan Tenkaset eivät ole kuuluneet Sakkola-lähtöiseen sukuun; Salmin pitäjän kirkonkirjoista on löytynyt suppeampi Tenkasten suku, jolla ei tiettävästi ole minkäänlaista sukuyhteyttä edellä mainittuun. Sukukirjoissamme ja nykyisessä sukurekisterissäkin esiintyy ilmeisesti joitakin sellaisia henkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ole suvun kantaisän jälkeläisiä, biologinen isyys kun on aina enemmän tai vähemmän uskonvarainen asia.

1600-luvun Tenkoja ja Tenkasia

Avaa suurennettu kartta napsauttamalla kuvaa.Ote Sakkolan topografikartasta 1:20 000 ennen sotia. Kartan suurennos erillisessä ikkunassa (avaa napsauttamalla karttaa).

Sakkolan väestö oli 1600-luvun jälkipuoliskolla valtaosaltaan Äyräpään kihlakunnan alueelta eli läntisestä suunnasta Stolbovan rauhan jälkeen tulleiden luterilaisten, lähinnä kruununtorppareiden ja tilattomien jälkeläisiä. Kreikkalaiskatolista kantaväestöä jäi paikalleen vain nimeksi. Sakkolan pogostan maakirjassa vuodelta 1631 (Joensuun Yliopisto 1987, s. 396) mainitaan kuitenkin talollinen Offonasi Denkainen (Oppo t. Ohvo Tenkainen) Korholanjaamasta (myöh. Metsäpirtin pitäjää).

Muista Tenkasiin liittyvistä varhaisista merkinnöistä mainittakoon ensin Ruokolahden Immalanjärven kylästä talonpoika Hindrich Tenga (Heikki Tenka), jonka nimi esiintyy vuosien 1608 ja 1613 maakirjoissa.  Häntä seurasi 1600-luvun alussa syntynyt luterilainen talollinen Brusius Denga (Prusi Tenka) ja hänen veljensä Juhana ja Pentti Mikonpoika sekä setänsä Niilo Eerikinpoika, niin ikään Ruokolahden Immalanjärven kylästä, mutta jotka näyttävät olleen alun perin jääskeläistä Huuhtasen (Huhtamiehen?) sukua. Prusilla oli ainakin kolme poikaa: Pekka, Simo ja Heikki, jotka mainitaan Immalanjärven kylän asukkaina esim. vuosien 1660 ja 1663 manttaaliluetteloissa. Myös Prusin veljillä oli poikia.

Antti Antinpoika Tenkoinen Ruokolahdelta mainitaan v. 1621 armeijan jalkaväkeen otettuna miehenä, joka vuosina 1627–34 laaditussa luettelossa mainitaan tietymättömissä olevien vanhojen nihtien joukossa. Lisänimestä päätellen hänet oli otettu Tengan talosta Immalanjärven kylässä.

Brusiuksen lisänimeä Denga voidaan selittää esim. sillä, että hänen tilansa on voinut aiemmin olla Tenka-nimisen karjalaismiehen asuinpaikkana. Tilasta tuli Viipurin läänin jalkaväkirykmentin ruodun osakas; ruotuun kuului keskimäärin neljä taloa. Myös Huuhtasen talo kuului Tengan eli Tenkasen ruotuun. Ruotusotamiehen sotilasnimi saattoi määräytyä ruodun nimen mukaan riippumatta siitä, mistä talosta tai suvusta hän oli.

Viipurin maaseurakunnassa 1694 Malin Matintr Mustoisen kanssa vihitty sotilas Eerik Eerikinpka Tenkainen kapt.Henrik Kondrad Turteltauben eli Ruokolahden komppaniasta oli Huuhtasen talosta; Eerik mainitaan myös Narvan linnoitustöitä suorittavassa Viipurin jalkaväkirykmentin Turteltauben komppaniassa esim. kesäkuussa 1696 ja vuoden 1700 elokuussa Riian seudulla laaditussa katselmusrullassa.

Vuoden 1631 maakirjassa on mainittu Pawilko Tenkainen Liperin Siikasalmen kylästä, ortodoksi. Liperin Käsämästä, Siikasalmen naapurikylästä, on Venäjällä 1647 laaditussa, Karjalasta Stolbovan rauhan jälkeen Venäjälle paenneiden luettelossa merkintä Maksimko Jurev Tinkosen perheestä (3 henkeä) ja Vaska Jurev Tinkojevin perheestä (2 henkeä); he olivat 1631 paenneet Sermakseen, Syvärinjoen suulla sijaitsevaan pogostaan Laatokan itärannalla. Venäläisen kirjurin "Tinkonen" ja "Tinkojev" viitannevat ruotsalaisen kirjoittamaan sukunimeen "Tenkain", joka oli ainoa niitä äänteellisesti muistuttava sukunimi Käsämän ja Siikasalmen kylissä vuoden 1630 tienoilla.

Inkerinmaan Pähkinälinnan läänin revisiopöytäkirjassa vuodelta 1639 (s. 624) on mainittu kruununtalonpoikana Mikko Tenkainen Tuuterista, joka sijaitsi Suomenlahden etelärannikolla Äyräpään pitäjää vastapäätä. Mikolla oli ainakin kolme poikaa: Ruuska, Selukka ja Jigor. Tämäkin perhe oli ortodoksinen.

1600-luvun lopusta löytyi merkintä Pekka Tenkaisesta Sortavalan pitäjän Ojavoisten kylästä ja Heikki Tenkaisesta saman pitäjän naapurikylästä Ihakselasta. Sama Heikki (kruununtorppari tms.) tai hänen kaimansa oli kirjattu sukunimellä Tenka Sortavalan pitäjän Ojavoisten kylään vuosien 1695 ja 1696 savuveroluetteloissa. Ei ole näyttöä siitä, olivatko Pekka ja Heikki Prusi Tengan poikia Ruokolahden Immalanjärven kylästä.

Hiitolan seurakunnan kasteluettelossa on 1693 mainittu lapsen vanhempina Anna Tenka ja Elias Lattu Ilmeen kylästä. Käkisalmen läänin tuomiokirjoissa esiintyy helmikuun 1699 käräjillä talollinen Simon Tenko Kurkijoen pitäjän Soskuan kylästä.

Mistä suvun kantavanhemmat tulivat Sakkolaan?

Aaron Tenkasen (synt. 1880) sukukokouksessa v. 1956 kertoman perimätiedon mukaan suvun kantaisä olisi tullut Sakkolaan Virosta. Viipurin läänin suomalaisia tiedetäänkin jo 1600-luvulla muuttaneen Pohjois-Viroon verohelpotusten ja asevelvollisuusvapauden houkuttelemina niin runsaasti, että heitä oli Virumaan maakunnassa väestöstä noin 10 % (Palli 1995).

Narvan seudulle muutti ruotsalaishallinnon aikana suomalaisia sen verran, että heillä oli jo 1670-luvulla oma kirkko. Suomalais-ruotsalaista sotilassiirtokuntaa perustettaessa sotilaille saatettiin antaa maapalsta viljeltäväksi. Ajan tavan mukaan monet toivat mukanaan paitsi perheensä, myös karjaa (ks. Luukko 1967, s. 175–177). Vielä 1725/26 kaupungin naapuripitäjässä Vaivarassa oli kartanoita, joiden peltoja viljelivät verontarkastuskirjan (3) nimistä päätellen pääasiassa suomalaiset talonpojat tai heidän jälkeläisensä. Jyri oli yksi tavallisimmista etunimistä. Yhtään mainintaa Tenkasista tai Toiviaisista ei ole löytynyt, sillä talonpoikaisia sukunimiä ei yleensä kirjattu. Tenga mainittiin kuitenkin vuoden. 2000 tienoilla Viron väestörekisterissä sukunimenä noin 10 henkilöllä, jotka asuivat pääasiassa Tarton seudulla. Sukunimi Toivi oli harvinaisempi. Ei liene mahdotonta, että nimillä olisi karjalaiset juuret. Esimerkiksi v.1627 tiedetään 44 jääskeläistä sotamiestä viedyn Narvan varuskuntaan (Ylönen 1957, s. 822).

Kun parempia todisteita kantaisän Viro-lähtöisyydestä ei ole toistaiseksi löytynyt, on syytä tarkastella kantaisän taustalle myös muita vaihtoehtoja.

Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suvun kantaisästä löytyvät Sakkolan kirkonkirjoista vuodelta 1736. Sukunimeä Tenkanen tai sen muunnosta ei mainita Vanhan Suomen v. 1722–24 laadituissa väestöluetteloissa.

Toiviaisten osalta lähimmäksi pitäjäksi, josta löytyi varhaisia kirkonkirjamerkintöjä, osoittautui Sakkolan naapuri Pyhäjärvi, jonne kaksi Toiviaista näyttää muuttaneen Hiitolasta. Hiitola-lähtöisistä, Rautuun todennäköisesti viimeistään 1730-luvulla muuttaneista Juhana Matinpoika Toiviaisen perheen jäsenistä on myös löytynyt merkintöjä Raudun kirkonkirjoista ja vuoden 1756 käräjäpöytäkirjoista.

Minkäänlaista merkintää Sakkolan Yrjö Tenkasen sukuyhteydestä yhteenkään edellä mainituista varhaisemmista Tenkasista, Tengoista tms. sen enempää kuin Anna Toiviaisen sukuyhteydestä esimerkiksi Pyhäjärven, Hiitolan, Jääsken, Ruokolahden tai Raudun varhaisempiin Toiviaisiin ei ole kuitenkaan löydetty.

Johtuiko 1723 käydyn uuden valtakunnanrajan kiroista vai jostakin muusta, mutta joka tapauksessa sanottuna vuonna Ruokolahden normaaleista maakirjataloista peräti 40 % oli henkikirjassa merkitty veronmaksukyvyttömäksi tai autioksi. Siksi tätä kirjoitusta laadittaessa on tullut mieleen kysymys, olisiko kantaisä Yrjö Tenkanen sittenkin muuttanut Sakkolaan vuosien 1724–1725 tienoilla Ruokolahden seudulta. Ajatuksen todistamisen oikeaksi estää paitsi ajankohtaisten kirkonkirjojen puute, myös se seikka, että noilla alueilla talonpoikaisten sukunimien kirjaus henkikirjaan oli tuohon aikaan kovin puutteellista, vaimosta ei kirjattu yleensä edes etunimeä.

Elokuvaaja Reino Tenkanen (synt. 1899) kertoi vuonna 1968 sukukokouksessa kuulleensa kotitilansa metsiä hoitaneelta Aapro Martinpoika Tenkaselta Pyhäjärven Saaprussa perimätiedon, jonka mukaan Sakkolan Tenkasten kantaisä olisi ollut sotavankina Venäjällä Nizni Novgrodissa, 420 km Moskovasta itään. "Nizni" oli tosiaankin yksi niistä venäläisistä kaupungeista, joissa Suuren Pohjan-sodan aikana vangiksi joutuneita Ruotsin armeijan sotilaita, myös suomalaisia, tiedetään asuneen ja työskennelleen erilaisissa tehtävissä. Suomalaisista joukko-osastoista vangituista ja Nizni Novgorodiin viedyistä upseereista mainitaan Ruotsin valtionarkiston asiakirjoissa eversti Jurgen Johan Lode ja majuri Adam Reinhold Nieroth Hämeen, Savon ja Viipurin läänin ylimääräisistä ruotusotamiehistä (kolmikkaista) muodostetusta jalkaväkirykmentistä, jonka miehiä jäi vangiksi venäläisten valloitettua elokuussa 1704 Narvan linnoituksen.

Suurin osa Suuressa Pohjansodassa (1700–1721) Venäjälle vangiksi viedyistä suomalaisista lienee kuitenkin muodostunut niistä sotilaista, puolisiviileistä tai siviileistä, jotka olivat osallistuneet Viipurin puolustukseen Venäjän armeijan hyökättyä v. 1710 ja joutuivat apujoukkojen viipyessä antautumaan. Niiden joukossa oli mm. Viipurin läänin ylimääräisistä ruotusotamiehistä muodostettu jalkaväkirykmentti. Vangit vapautettiin yleensä vasta v. 1721 tehdyn rauhansopimuksen jälkeen. Upseerien vapautumisaika ilmenee yleensä säilyneistä asiakirjoista, mutta etenkin miehistön ja siviilien paluusta on säilynyt asiakirjoja vain vähän.

Yrjö Tenkasen sukunimi ja syntymävuosi viittaavat siihen, että hän olisi ollut Ruokolahden komppanian ylimääräinen ruotusotamies, Tenkasen ruodun pestaama ns. palkkamies kaksikkaana mainitun Tuomas Tenkasen mahdollisesti poistuttua riveistä Inkerinmaalle tehdyn onnettoman sotaretken jälkeen. (Pestirahat sukuvaakunassa!?)

Kun sukuneuvoston henkilöt myöhemmin haastattelivat Reino Tenkasta, tämä kertoi lisäksi, että Aapro Tenkasen tarinan mukaan kantaisä olisi ollut hyvä ampuja ja päässyt sen ansiosta jonkin venäläisen paronin turkismetsästäjän tehtäviin ja vapaasti liikkumaan. Rauhan tultua hän olisi saanut paronilta lahjaksi piilukkomallisen metsästyskiväärin. Kertomus sisälsi myös arvelun, että kantaisä oli kyömynenäistä ranskalaista aatelissukua, sekä väitteen sukunimen esiintymisestä ranskalaisittain kirjoitettuna Tallinnan kirkonkirjoissa. Kertomuksen mukaan kantaisä olisi tullut perunakaljaasilla Tallinnasta Vantaanjoen suulle, josta kävellen Viipurin kautta Pyhäjärven rantamille.

Reinon kertomuksesta ainakin osa on selvästikin mielikuvituksen tuotetta ja huumorilla höystettyä tarinataidetta. Mutta jos kantaisä oli todella joutunut sotavangiksi Nizni Novgorodiin, hän on voinut palata Ruokolahdelle aikaisintaan kesällä 1722. Jos ruotusotamies kelpasi edelleen palvelukseen ja kuului vakinaiseen joukko-osastoon, joutui hän jatkamaan entisessä tehtävässään, mikä merkitsi rauhan aikana pääasiassa sotilastorpan viljelmistä kotiseudullaan. Jos hän oli ylimääräinen ruotusotamies, saattoi hän silti joutua vakinaiseksi ruotusotamieheksi, päinvastaisesta kuninkaan aikaisemmasta julistuksesta huolimatta. Olisiko kantaisälle käynyt juuri näin?

Kantaisä näyttää sotavankeudesta palatessaan todella olleen poikkeuksellisen hyväkuntoinen. Lasten syntymäajoista päätellen hän on voinut avioitua pian sotavankeudesta päästyään. Kun häntä ei kuitenkaan tapaa vuoden vuoden 1721 jälkeisistä manttaaliluetteloista, syynä voi olla se, että hän ei kuulunut siviiliväestöön.

Näyttää siltä, että Ruokolahden pitäjän ruotusotamiesjärjestelmä uudistettiin perusteellisesti vuoden 1731 tienoilla. Jos kantaisä oli tuolloin ruotusotamies, hän vapautui tavoittelemaan leveämpää leipää siviilistä ja muualtakin kuin Ruokolahdelta.

Kantaäidin arvoitus

Vanhan Suomen väestöluetteloista 1722–24 ainoatakaan kantaisän vaimoksi soveltuvaa Anna Toiviaista ei ole löytynyt.

Ruokolahden pitäjän Immalanjärven kylässä näyttää ainakin 1680-luvulla asuneen Huuhtasen talon naapurina Lauri Laurinpoika Toiviainen perheineen, lähtöisin Käringinniemen Toiviaisia. Hänen jälkeläisiään näyttää myöhemmin asuneen Siitolan kylässä.

◊

Eri vaihtoehtoja tarkasteltuani minusta näyttää uskottavimmalta kantavanhempien taustalta se, että kantaisä olisi ollut ylimääräisiä jalkaväkisotilaita Ruokolahden pitäjän Immalanjärven kylän Tenkasen ruodusta. Sotavangiksi hän olisi joutunut joko 16-vuotiaana Narvan taistelussa 1704 tai 22-vuotiaana Viipurin taistelussa 1710. Sotilasnimi ei siihen aikaan ollut välttämättä ruotumiehen sukunimi, joten suvun kantaisänkään sukunimi ei välttämättä ollut alun perin Tenkanen. Viipurin seudulla oli vallalla länsisuomalainen talonpoikien kirjaamistapa, jossa etunimen ja isään viittaavan patronyymin lisäksi kirjattiin useimmiten kylään tai taloon viittaava lisänimi.

Puumalassa 1712 kastettujen luetteloon merkitty Pekka-pojan isä Pekka Mikonpoika Tenkanen ja Sulkavalla 1714 vihittyjen luetteloon merkitty Perttu Mikonpoika Tenkanen Jääskestä näyttäisivät olleen Sakkola-lähtöisten Tenkasten kantaisän veljiä, jotka kotipaikkakunnallaan Jääsken Ollikkalan kylässä esiintyivät Ollikaisen nimellä. Arvio perustuu siihen, että Jöran (Jyri t. Yrjö) mainitaan huhtikuussa 1688 Jääsken seurakunnan kastettujen luettelossa Mikko Matinpoika Ollikaisen poikana. Todisteen arvoa tosin heikentää se, että 5. elokuulta 1688 löytyy kaksoismerkintä pojan hautauksesta. Mutta kun alkuperäisessä merkinnässä vainajan etunimeä ei mainita, kyseessä saattoi olla jokin vanhempi, säilyneistä luetteloista puuttuva poika, jonka nimestä kirjuri oli erehtynyt.

Perustiedot kantavanhemmista ja heidän lapsistaan

Sakkola-lähtöisten Tenkasten ensimmäisistä sukupolvista esitetään seuraavassa sukukirjojen ja nimenomaan tätä artikkelia varten lähinnä kirkonkirjojen ja henkikirjojen perusteella tehdyn lisäselvityksen perusteella seuraavaa:

Puoliso Anna Toiviainen. Emäntä. Kuollut 30.4.1755 Sakkola, Karhola.

Lapset:

Lapset:

Suvun asuinpaikat

Suku oli ennen Kannaksen menettämistä Neuvostoliitolle maatalousvaltainen. Pääasialliset asuinkunnat olivat Sakkola ja Pyhäjärvi Vpl., mutta suvun jäseniä asui myös useimmissa muissakin Viipurin läänin kunnissa, jotkut jopa Rovaniemellä asti. Sotien jälkeen monet Kannaksella asuneista suvun jäsenistä sijoittuivat lopulta Huittisiin, Hämeenkyröön, Lempäälään, Pirkkalaan, Ruovedelle ja Tampereelle. Nykyisin suvun asuinkunnista yleisimmät ovat Helsinki, Tampere ja Huittinen, mutta suurin osa asuu hajallaan eri puolilla Etelä-Suomea.

Mm. Matti Tenkanen (1882–1955) ja hänen vaimonsa Anna-Mari Meskanen (1884–1954) muuttivat Pyhäjärveltä Yhdysvaltoihin. Pääosa heidän nykyisistä jälkeläisistään asuu siellä. Joitakin suvun jäseniä asuu nykyään myös Ruotsissa, Tanskassa, Keski-Euroopan maissa, jopa Australiassa saakka.

Suvun merkkihenkilöitä

Sakkolan lukkari Tuomas Tenkanen (1773–1837) ja hänen vaimonsa Maria Kituinen (1774–1851) kouluttivat vanhimman poikansa Juhon (1796–1854) ja nuorimman poikansa Niklaksen papeiksi, jotka ottivat sukunimekseen Tengén. Heistä polveutuvat Tengénit. Osa heistä on ottanut takaisin alkuperäisen sukunimensä.

Pastori Johan (Juho) Tengén avioitui Ulrika Rosenströmin (1800–1875) kanssa, joka oli helsinkiläisen lääkäri Otto Rosenströmin tytär. Johan ehti elämänsä aikana toimia aluksi lukkarina ja opettajana, myöhemmin Vehkalahden kappalaisena. Nicolaus (Niklas) Tengén puolestaan avioitui Heinolassa syntyneen Anna Blombergin (1817–1878) kanssa ja toimi Kuolemajärven, lopuksi Koiviston kirkkoherrana. Albert Tengén (1828–1891) suoritti sekä filosofian maisterin että pappistutkinnon. Hänestä tuli Muolaan kirkkoherra ja lääninrovasti. Albertin ensimmäinen vaimo oli opettaja Ida Tengström (1832–1866), toinen Malvina Selin (1845–1904). Albertin vanhin poika Johannes (1855–1920) toimi apulaispappina ainakin Muolaassa, Inkerinmaan Tuuterissa ja Hietamäellä, Petroskoissa ja kappalaisena Haminassa .

Alun perin ruotsalaisperäisestä Sursillin suvusta asemapäällikkö Georg Erik Paul (1865–1917) avioitui Aina Malvina Tengénin (1873–1926) kanssa ja Selma Wilhelmina Johanna Bonsdorff (1842–1932) kruununvouti Berndt Fridolf Tengénin (1836–1897) kanssa.

Julkisen hallinnon johtajista suvussa mainittakoon ennen muuta Käkisalmen viimeinen kaupunginjohtaja (1943–44) ja sittemmin Raahen kaupunginjohtaja, dipl.ins. Arvo Tenkanen (1898–1966), joka avioitui farmaseutti Johanna Pulkkisen kanssa (1900–1957).

Tenkasten suvussa on esiintynyt melkoista musikaalisuutta. Se on ilmennyt aina nykypäiviin asti paitsi musiikin harrastuksena, myös lukkareina, kanttoreina, ammattimuusikkoina, joskus jopa konsertoivina taiteilijoina, säveltäjinä ja musiikkipedagogeina. Edesmenneistä taiteilijoista mainittakoon laulajatar ja laulunopettaja Rosina Tengén (1861–1943) ja urkuri-säveltäjä Aaron Tenkanen (1880–1963). Sibelius-Akatemiassa pääasiallisen elämäntyönsä tehneen musiikkipedagogi Arvi Karvosen (1888–1969) ja hänen kapellimestariveljensä, musiikkikapteeni Erkin (1892–1961) isänäiti Anna Elisabeth oli Sakkolan Tenkasia. Hänen ja miehensä Martti Karvasen lapsista Aleksander (1862–1916) valmistui papiksi ja toimi sitten apulaispappina ja kompastorina Venjoen seurakunnassa Inkerinmaalla.

Suvussa on ollut kolme kansankirjailijaa: Aleksanteri Kuparinen (1883–1956), joka esiintyi taiteilijanimellä Aleksanteri Aava, valitettavan nuorena kuollut Emil Virtasalo (1901–1928) ja Martti V. Tenkanen (1911–1971). Opettaja Helmi Tengén (1875–1971) tuli aikalaistensa keskuudessa tunnetuksi naisasialiikkeen pioneerina, elo- ja valokuvaaja Reino Tenkanen (1899–1995) lähinnä dokumentti-elokuviensa ansiosta. Reinon isä Eudoksius Tenkanen (s. 1873, k. 1955) oli ammattivalokuvaaja, jolla oli valokuvaamoliikkeet Mikkelissä ja Kotkassa, ja ylikirjaaja Aarne Tengén (s. 1886, k. 1977) oli tuottelias amatöörivalokuvaaja. Molempien töitä (edelliseltä runsaat sata ja jälkimmäiseltä pitkälti toista tuhatta) on taltioitu Suomen valokuvataiteen museoon.

Suvun ammattirakenne on viime vuosikymmeninä koulutuksen pidentyessä ratkaisevasti monipuolistunut. Akateemisen loppututkinnon suorittaneita oli vuoteen 1992 mennessä suorittanut noin 60 suvun varsinaista jäsentä, joista kolmannes naisia.

Kantavanhempien jälkeläisten tavallisimmat sukunimet

Uudemman sukukirjan henkilöhakemisto kattaa kantaisän jälkeläiset ja naispuolisten jälkeläisten avio- tai avomiehet. Tenkasten ja Tengénien ohella sukunimet Paul, Naskali, Hämäläinen, Mäenpää ja Virkki esiintyvät hakemistossa yli 30 kertaa, sukunimet Kaasalainen, Koppanen, Pitkänen ja Kuronen yli 20 kertaa. Kantaisän jälkeläiset, matrikkelissa kaikkiaan noin 1 560, edustivat lähes 300 erilaista sukunimeä. Heistä sukunimellä Tenkanen, sen eri muodoissa, oli kirjattu noin 480 ja sukunimellä Tengén noin 50 henkilöä.

Seura on julkaissut v. 1995 uudelleen ensimmäisen sukukirjan sisältämät muistelmat ja muut artikkelit erillisenä niteenä.

Lähteet
  1. Inkerinmaan tilikirjat Kansallisarkistossa (KA): mikrofilmi FR 1612 sekä niteet VA 9653, 9679, 9688, 9702, 9708, 9718, 9726.
  2. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos, 1987: Asiakirjoja Karjalan historiasta 1500- ja 1600-luvuilta.
  3. Eestimaa 1725–1726.a. Adramaarevisjon. Wirumaa. Allikpublikatsioon. Päätoim. H.Ligi. Julk. V.Naaber ym. Tallinn1988.
  4. Juva, Einar W ja Mikko: Suomen kansakunnan historia III, 1965, s. 175.
  5. Kankaanpää, Matti J. 2000: Suuri Pohjansota. Iso Viha ja Suomalaiset.
  6. Korhonen, Martti 1989: Hamina – Keskuspaikka.
  7. Luther, Georg 2000: Herdaminne för Ingermanland II. De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940. Svenska litteratursällskapet i Finland.
  8. Luukko, Armas 1967: Suomen historia VIII 1617–1727.
  9. Nissilä, Viljo 1976: Suomen Karjalan ortodoksinen nimistö. Teoksessa "Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 1".
  10. RA, Rulla 137, Fond n:o 96, luettelo n:o 1, ed.hr. n:o 8, v. 1647. Neuvostoliitosta (TSGADA) hankittu mikrofilmi, Joensuun yliopisto, Historian laitos.
  11. Palli, Hildur 1995: Suomalaiset Virossa 1600- ja 1700-luvulla. Genos. Suomen Sukututkimusseura.
  12. Pulli, Hilja (toim.) 1983: Käkisalmen pohjoisen läänin henkikirja 1722 (KA 9804).
  13. Ranta, Raimo 1987: Viipurin komendanttikunta 1710–1721. Suomen Historiallinen Seura. Historiallisia Tutkimuksia 141.
  14. Saloheimo, Veijo 1991: Inkerikkoja, äyrämöisiä ja savakoita. Inkerinmaan tulomuuttujat ja sisäiset liikkujat vuoden 1643 henkikirjan mukaan. Joensuun Yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos, moniste 10/1991.
  15. Saloheimo, Veijo (toim.) 1995: Käkisalmen läänistä ja Inkerinmaalta ruptuurin aikana 1656–58 paenneet ja poisviedyt. Joensuun Yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
  16. Saloheimo, Veijo (toim.) 1996: Pähkinälinnan läänin kymmenysluettelo vuonna 1623. Teoksessa Timo-Ilkka Antikainen ja Jukka Partanen (toim.): Liikkuvuutta suurvallan paineessa. Historian tutkimuksia, n:o 13. Joensuun yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
  17. Tenkanen, Arto (toim.): Tenkanen–Tengén suku 1688–1992. Tenkanen–Tengén sukuseura, 1992.
  18. Tenkanen, Yrjö (toim.): Tenkanen–Tengén suku 1700–1970. Tenkanen–Tengén sukuseura, 1970.
  19. Toivianen, Liisa 1962: Kirjaus nimikortistossa ja karttaliite, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
  20. Toiviaiset-suku Karjalan meren rantamilta. Toiviaisten sukuseura, 1998.
  21. Tompuri, Annikki: Virolahden asukkaat maa- ja henkikirjojen mukaan 1543–1750, s. 272. Puhtaaksikirjoitettu vanhojen asiakirjojen kokoelma. Kouvolan maakunta-arkisto, Virolahden kunnankirjasto.
  22. Ylönen, Aulikki 1957; Jääsken kihlakunnan historia I.
  23. Alf Åberg & Göte Göransson 1976: Karoliner. Bokförlaget Trevi, Ruotsi.

Lisävalaistusta kantavanhempien arvoitukseen löytyy Aulis Tenkasen sivustosta kirjoituksista Arvoitukselliset esivanhempani, Ruokolahden Tengoista ja Tenkasista sekä Venäjältä palanneista Suuren Pohjansodan sotavangeista.

Tenkasten sukuhistoriaa kaunokirjallisuudessa
Kirjoittajien yhteystiedot

Aulis Tenkanen
Sähköposti: aulis(at)tenkanen.net

Arto Tenkanen
arto.tenkanen(at)lagarto.fi

Ylläpito: webmaster@tenkaset.fi. Viimeksi päivitetty 12.07.2012.

Sivun yläosaan