ALOITUSSIVU | HISTORIA | GALLERIA | KUVA-ARKISTO | SUKUSEURA | UKK | LINKKEJÄ

 TAKAISIN

35 vuotta laulunopettajana

(Rosina Tengénin 70-vuotispäivähaastattelu Suomen Kuvalehdessä 2.5.1931)

Oli tämänvuotinen kevätpäivä, läpitunkevan tuulinen ja hienoa, terävää sadetta vihmova, kun mieli kaiken ympäröivän harmauden masentamana pyrin Rosina Tengénin puheille.

Soittaessani ovikelloa yltyi sangen äkäiseltä kuuluva koira haukkumaan oven toisella puolen, mikä ei juuri ollut omiaan rohkaisemaan muutoinkin itsensä epätervetulleeksi otaksuvaa vierasta. Mutta kun ovi lennähti auki ja ulosryntäävä valkoinen foxterrieri lähemmin asiaa ajateltuaan päätti suhtautua ystävällisesti haastattelijaan, uskaltauduin kynnyksen sisäpuolelle jo huomattavasti keventynein mielin. Samaan liittoon saapui talon punaposkinen emäntä hymyillen ystävällisesti, ja kun hetken kuluttua huomasin istuvani hänen ihastuttavassa ruokasalissaan, höyryävä kahvikuppi edessäni, tulen iloisesti räiskyessä isossa takassa ja foxterrierin työntäessä märän kuononsa auliiseen käteeni, niin huomasin äskeisen pahantuuleni täydelleen kadonneen.

"Olen ymmärtänyt, että neiti Tengén alkujaan aikoi laulajattareksi", katkaisin niitä näitä kosketelleen rupattelumme.

"En milloinkaan! Aivan alusta alkaen olen tahtonut tulla juuri laulunopettajaksi, ja se, että olen joutunut antamaan muutamia konsertteja, on kokonaan luettava opettajieni kaunopuheisuuden ansioksi. Muistan, miten silloinkin kun olin lopettanut opiskeluni Helsingin Musiikkiopistossa, opettajani, koulun silloinen johtaja A. Ojanperä, kutsutti minut luokseen ja suorastaan komensi minut konserttilavalle. Tietysti julkinen esiintyminen ja alistuminen laulajattareen aina kohdistuvaan arvosteluun oli minulle sangen terveellistä, ja tietenkin se myöskin auttoi minua saamaan valtion stipendin, jota ilman en olisi voinut ajatellakaan matkustamista ulkomaille.

"Missä maissa neiti Tengén on opiskellut – – ?"

"– ja kenen johdolla, ja kuka oli paras opettajistani ja montako konserttia olen antanut", nauroi rakastettava haastateltavani, ottaen sanat suustani. "Minun lienee parasta koettaa muistaa kaikki aivan täsmällisesti", jatkoi hän, rypistäen hieman otsaansa. "Lopetettuani musiikkiopistossa täällä sain, kuten jo sanoin, valtion stipendin, jonka turvin ja enoni eversti Tengströmin avustuksella saatoin oleskella Wienissä lähes viisi vuotta. Siellä minulla oli onni nauttia maanmiehemme Filip Forsténin opetusta, ja hänelle olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa siitä solidista pohjasta, jonka hän minulle äänenmuodostuksessa antoi. Samanaikaisesti olin kuuluisan Paulina Luccan oppilaana, ja hän oli kyllin hyvä salliakseen minun joskus laulaa yksityisissä iltamissaan, joihin musikaalinen Wien kokoontui. Ne olivat hyvin onnellisia aikoja –, mutta eivät onnellisempia kuin nykyinen elämäni."

"Tultuani takaisin Suomeen, tarjottiin minulle väliaikaisesti entisen opettajani paikka Musiikkiopistossa. Otin sen vastaan ja koetin suoriutua parhaan kykyni mukaan. Mutta tunsin, etten osannut läheskään tarpeeksi kyetäkseni olemaan hyvä opettaja, ja siksi lähdin uudelleen useampaan otteeseen ulkomaille. Roomassa opiskelin professori Sparapanin johdolla, Parisissa, jossa oleskelin pitemmän aikaa kahteenkin kertaan, olivat opettajinani oopperalaulajatar Renée Richard, madame Rose Caron ja professori Froment. Parisissa annoin myöskin muutamia konsertteja saaden suureksi ilokseni sangen suopeat arvostelut. – Nyt olen ollut 35 vuotta opettajana täällä Helsingissä, ja jo kaksi sukupolvea laulajattaria on kulkenut flyygelini vieritse avaraan maailmaan –, minä alan tulla vanhaksi."

"Ajattelin juuri itsekseni, miten nuori ja työkykyinen neiti Tengén vielä on, enkä oikein saata käsittää, kuinka se on mahdollista, kun kerran on kysymyksessä 70-vuotispäivä. Eikö työ kuitenkin joskus ole hirveän rasittavaa?".

"Tiedättekö", vastasi hän silmien kirkastuessa ja syventyessä, "tiedättekö, mitä tarkoitetaan työn ilolla. Minä olen koko elämäni saanut tehdä työtä, jota rakastan, ja olen oppinut rakastamaan sitä päivä päivältä yhä enemmän. Nyt en enää osaa erottaa työtä elämästä. Oppilaat merkitsevät minulle elämää, ja sinä päivänä, jolloin kukaan ei minua enää tarvitse opettajana, sinä päivänä luulen myöskin kuolevani."


Suomen Kuvalehti 2.5.1931 s. 793. Rosina Tengénistä, mm. hänen oppilaistaan, enemmän sukurekisterissä. Ensimmäisessä sukukirjassa (Tenkanen–Tengén Suku 1688–1970) sekä vuonna 1995 julkaistussa artikkelieripainoksessa on myös Rosina Tengénin lyhyt muistelus vaiheistaan laulunopettajana.

Ylläpito: webmaster@tenkaset.fi. Viimeksi päivitetty 11.10.2006.

Sivun yläosaan