ALOITUSSIVU | HISTORIA | GALLERIA | KUVA-ARKISTO | SUKUSEURA | UKK | LINKKEJÄ

 TAKAISIN

Olli Tenkanen (ACaebaaaa):

Urkuri ja säveltäjä Aaron Tenkanen (1880–1963)

Sukuseuramme ensimmäinen kunniajäsen, säveltäjä Aaron Justinus Tenkanen, syntyi 13.4.1880 Karjalan kannaksen Pyhäjärvellä. Tenkasten kotitalo Männikkö sijaitsi luonnonkauniilla paikalla Pyhäjärven kirkon lähinaapurina. Aaronin isä Tuomas Tenkanen (ACaeba 1843–1908) oli muuttanut Tenkasten sukupitäjästä Sakkolasta Pyhäjärven kirkkoherran puustelliin torppariksi. Aluksi hän oli asunut järven rannalla savupirtissä mutta rakentanut sitten hirsistä ison talon ylös mäelle. Talossa oli muun muassa peräkamari lapsia varten ja iso väentupa. Kahden valtavan leivinuunin päälle saattoi hyvin asettua nukkumaan. Näköala mäeltä järvelle oli suurenmoinen.

Tuomas Tenkanen oli varsin monipuolinen mies: torppari, leipuri, teurastaja, kievarin isäntä, nahkuri ja karvari, kävipä hän kauppaakin lähinnä teuraskarjalla aina Pietariin saakka. Kirkkorahvaalle hän myi tsaijua, leipiä, kaljaa ja lihasylttyä. Mäen alla kuitenkin oli perheen tärkein toimeentulolähde, teurastamo ja nahkaverstas. Rannassa oli kolme isoa tiinua nahkan parkitsemista varten. Parkki saatiin omalla maalla kasvavista pajuista. Parhaimmillaan laitoksessa, joka levitti aika pahaa hajua, työskenteli neljä miestä.

Aaronin isä oli lyhyenläntä, mutta varsin vankkarakenteinen, tumma ja parrakas mies. Hän oli niin väkivahva, että sai olla kyläkunnan hokkina väkikartun-, kissanhännän- ja sormikoukun vedossa. Hän oli silmiinpistävän karvainen mies. "Koiraaha ne miust meinasiit, mut tekkiit torpparin" hän itse naureskeli. Tuomas oli luonteeltaan vilkas, seurallinen ja sopuisa. Hän noudatti tinkimättä luterilaisia perinnäistapoja ja piti lapsista. Tuomas suoritti säntillisesti torpparin velvollisuutensa, ropotin teon pappilaan rengeillään, mutta ei käynyt metsällä, ei kalastanut eikä sanottavasti ollut kiinnostunut maanviljelyksestä enempää kuin metsänhoidostakaan, vaikka omisti Pyhäjärven Saaprussa metsäalueitakin. Ehkä hän ei tahtonut omaa aikaansa käyttää samaan kuin torpparin velvollisuudet vaativat, vaan etsi ja löysi kokonaan uusia toiminnan muotoja. Nahkaverstas on tästä hyvänä esimerkkinä. Hän luki Raamattua ja osasi myös kirjoittaa. Mutta ennenkaikkea hän oli kova syömään. Sukuseuramme viimeksi valittu kunniajäsen, Aaronin veljenpoika Reino Tenkanen muistaa Tuomaksen kerran jouluaattoyönä syöneen muilta salaa kokonaisen jouluporsaan, niin että vain selkäranka ja saparo olivat aamulla pöydällä talonväen ihmeteltävinä.

Aaronin äiti, Anna Savenius (1842–1880) oli kotoisin Orimattilasta. Hänen työsarkansa oli mittava. Tenkasten talo oli pitäjän keskeisimpiä taloja, jossa aina riitti vieraita, enimmäkseen asialla, mutta usein vain käymässä ja ihmisiä tapaamassa. Aaron itse muisteli, että talossa saattoi olla toistakin sataa yövierasta, jolloin nukkujia riitti saunaan, riiheen, nahkaverstaan ja karjarakennuksen ylisille, jopa rannassa olevaan heinälatoonkin.

Kymmenen vuorokauden ikäisenä Aaron menetti äitinsä, mutta sai pian äitipuolen, jonka kanssa hänellä oli lämpimät ja luottamukselliset välit. Tuomaksen toinen vaimo Maria o.s. Filla (1841–1927) oli kotoisin Pohjanmaalta, mutta oli joutunut Pyhäjärvelle Taubilan hoviin. Kun leskeksi jäänyt Tuomas sai kuulla, että Maria oli syystä tai toisesta irtisanoutunut Taubilan palveluksesta ja lähtenyt talon hevosella Hiitolaan, hän valjasti oman parhaan hevosensa, tavoitti tytön Käkisalmesta ja kihlasi hänet saman tien. Maria oli karjakko ja varsin tunnettu eläinten parantaja. Kotioloissakin nämä taidot pysyivät tallella, sillä Männikössä oli kaksi hevosta, toinen niistä jopa oikea kasakkaratsu, lehmiä, lampaita ja siipikarjaa. Marian kerrotaan olleen vanhoilla päivillään kaikkien pyhäjärveläisten suuresti kunnioittama henkilö.

Aaron oli Tuomaksen ja Annan kuudes ja nuorin lapsi. Vanhimmasta veljestä Juho Viktorista (1869–1951) tuli Säkkijärven kanttori, Maria-sisaresta (1871–1953) Pyhäjärven Sumpulan talon emäntä Maria Hämäläinen, Eudoksius-veljestä (1873–1955) valokuvaaja ja liikemies ja Ida Katri-sisaresta (1875–1949) pyhäjärveläisen Antti Pitkäsen talon emäntä. Nuorin veli Henrik Nikolaus (1877–1894) oli kova hevosmies, joka kuoli nuorena hevosen potkusta saamiinsa vammoihin. Lähinnä Aaronia oli Tuomaksen ja Marian tytär eli Aaronin sisarpuoli Matilda (1882–1962), jota sanottiin Tildaksi ja josta tuli sittemmin kansakoulunopettaja.

Lapsuuden koti Pyhäjärven kirkon naapurissa.

Varsin vaihteleva ja monipuolinen oli siis se ympäristö, jossa Aaron kasvoi ja varttui. Hän oli perheen lähes nuorin, jota vanhemmat perheenjäsenet mieluusti opettivat. Hän oli näet hyvin oppivainen ja nopeaälyinen. Talossa majailevilta lukuisilta vierailta hän sai kuulla ihmeellisiä kertomuksia läheltä ja kaukaa ja hänestä kehittyi itsestäänkin värikäs tarinoitsija ja loistava seuramies. Näin suuressa seurassa oli nuorimmaisen pakko oppia pitämään puolensa. Siitä ehkä aiheutui se häntä ja muitakin aina silloin tällöin rasittanut ominaisuus, että hän oli hyvin itsepäinen, jopa jääräpää kun niikseen sattui. Tämä ominaisuus taitaa kyllä liittyä aika moneen Tenkaseen. Toisaalta Aaron oli myös tavattoman herkkä, niin kuin tulevalta taiteilijalta saattoi odottaakin.

Se seikka, joka eniten vaikutti Aaronin tulevaisuuteen on vielä mainitsematta. Hänen sekä isänsä että äitinsä olivat innokkaita ja ahkeria laulajia. Männikköön kerääntyi pyhäisin iltapäivällä väkeä laulamaan hengellisiä lauluja. Kun silloin keskusteltiin myös iäisyysasioista, tuli v.t. kirkkoherra Johan Lind usein mukaan. Hänellä oli korkea tenoriääni ja talon isännällä komea basso. He lauloivat duettoja, joihin Tuomas korvakuulolta keksi kirkkoherran melodialle sopivan vastaäänen. Kun talon kirkasääninen emäntäkin liittyi mukaan, syntyi kolmiäänistä laulua, joka tavattomasti ihastutti ja kannusti talon nuoria musiikin pariin. Isän olikin hankittava taloon soittokone. Vanha taffelipiano ostettiin naapurista lukkari Laethenin leskeltä. Äiti-Annan veli, opettaja Antti Savenius kävi Orimattilasta käsin viettämässä kesiä Männikössä ja antoi talon lapsille musiikin alkuopetuksen. Kaikki oppivat soittamaan varsin nuorina. Tämän pani isä Tuomas mieluusti merkille ja toi vuonna 1878 Pietarin tuomisina upo uuden taffelin perheeseen. Kun talon toisellakin emännällä oli kaunis lauluääni, jatkui musiikin harrastus perheessä vielä Aaronin kotonaoloaikana. Tenkasen perhekuoro, jossa laulettiin äänissä, herätti ympäristössä huomiota ja esiintyi eräiden naapureiden vahvistamana kirkossa suurina juhlapyhinä. Itse asiassa se olikin ensimmäinen ja jonkin aikaa ainoa kuoro paikkakunnalla, kunnes se perheenjäsenten poismuuttojen johdosta vähitellen lakkasi. Kun Pyhäjärvelle vuonna 1898 perustettiin nuorisoseura, oli nuori Aaron Tenkanen perustajien joukossa ja hän sai tehtäväkseen nuorisoseuran kuoron perustamisen ja johtamisen, minkä hän sitten tekikin. Jo ensimmäisissä iltamissa kuoro oli valmis esiintymään juhlakansan suureksi tyydytykseksi.

Pikkupoikana Aaron oli koko perheen lemmikki kirkkaan sinisine silmineen ja monine kepposineen. Aivan erityisesti hän kohtasi toisten tunteet, kun hän sairastui isorokkoon, josta hän kovalla kuumeella ja toisten hellällä huolenpidolla kuitenkin selvisi ilman muita vaurioita kuin kasvojen ihossa pysyvästi erottuneet jylhät jäljet. Myös koulussa hän oli suosittu ja menestyi loistavasti, vaikkei häneltä paljon aikaa kulunutkaan läksyjen lukemiseen. Hän toi vilkkaudellaan ja kekseliäisyydellään kouluun väriä ja vipinää, josta loppujen lopuksi kaikki pitivät. Todistuksen keskiarvokin oli parempi kuin vanhimmalla veljellä, jolla sentään oli kaikki aineet kympissä lukuun ottamatta käsitöitä, joissa oli peräti nelonen.

Oli varsin luonnollista, että kansakoulun jälkeen kodin ulkopuolista ansiotyötä haettiin aluksi vieressä olevasta kirkosta. Vanhin veli Juho oli suntiona vuoden, mutta Aaron peräti kolme vuotta. Kun Aaron oli 14-vuotias, Juho matkusti Helsinkiin lukkari- ja urkunistikouluun. Ja kun Juho sitten parissa vuodessa suoritti kanttorintutkinnon erinomaisilla arvosanoilla, Aaron huomasi, että näin on hänenkin tehtävä ja että musiikki oli oleva hänen osansa tässä maailmassa.

Syksyllä 1898 hän kirjoittautuikin Helsingin lukkari- ja urkunistikoulun oppilaaksi, pääsi suoraan toiselle luokalle ja suoritti nelivuotisen kurssin kolmessa vuodessa. "Pääsötodistuksessa" 29.5.1901 sanotaan, että "Aron Justinus Tenkanen on suorittanut täydellisen kurssin kaikissa mainitulle koululle Armollisimmasti määrätyissä oppiaineissa, ja että hän sen ohessa osaa urkuja virittää ja hoitaa." Hän sai korkeimman mahdollisen arvosanan (6) pianonsoitossa, urkuinsoitossa ja musiikin teoriassa. Koraalilaulussa oli kiitettävä 5 ja fikuraalilaulussa tyydyttävä 4. Todistuksen allekirjoittajina olivat Koulun johtajatar Emmy Achté, Oskar Merikanto ja W. Nordbäck. Aaron ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen, vaan korotti seuraavina vuosina koraali- ja fikuraalilaulun arvosanat korkeimmiksi mahdollisiksi. Vuosina 1911–12 hän vielä jatkoi urkujensoiton opiskelua Oskar Merikannon johdolla niin, että sai todistuksen urkudiplomin suorittamisen pätevyydestä.

Kun Aaron oli valmistunut lukkari- ja urkunistikoulusta, hän sai heti haasteen omasta seurakunnasta. Pyhäjärven kirkkoon rakennettiin nimittäin urut ja Aaron oli tässä työssä keskeisiä puuhamiehiä. Kun Pyhäjärven pitkäaikainen ja suuresti arvostettu lukkari Mansnerus ei ollut soittotaitoinen, valittiin Aaron Tenkanen seurakunnan ensimmäiseksi urkuriksi, jona hän toimi vuosina 1901–1905.

Oman kylän ympyrät eivät kuitenkaan pitemmälti riittäneet Aaronille. Vuosina 1906–1907 hän toimi Kotkan Työväen Teatterin johtajana, perusti kaupunkiin orkesterin ja johti siellä samanaikaisesti kolmea kuoroa. Kotkasta hän muutti Helsinkiin, jossa hän toimi lomittavana urkurina eri kirkoissa, pääasiassa kuitenkin Johanneksen kirkossa Oskar Merikannon sijaisena. Helsingissä hänellä oli 20–30 yksityisoppilasta musiikin eri saroilla, minkä ohella hän oli Helsingin Sanomien musiikkiarvostelija. Helsingissä ja sieltä käsin eri puolilla maata hän piti lukuisia urkukonsertteja ja esiintyi konserttisäestäjänä. Muun muassa Aino Achté, Hanna Granfelt ja Eino Rautavaara olivat hänen säestämiään konsertinantajia.

Vapaussodan aikana hän oli Karjalan armeijan I rykmentin kapellimestarina Antreassa, Kiviniemessä, Raudussa ja Terijoella. Hän tunsi itsensä sotilasoloissa kuitenkin kovin sidotuksi ja rauhan tultua jättikin armeijan palveluksen ylikapellimestari A. Apostolin vastakkaisista pyynnöistä huolimatta. Talvisotaan saakka hän toimi vakuutustarkastajana ja puutavaraliikemiehenä. Puutavaraa hän oli välittänyt Pietariin jo ennen Suomen itsenäistymistä. Tältä ajalta kerrotaan hänestä oivallista kaskua, jonka todenperäisyyttä ei ole tarvis epäillä. Aaron oli myynyt Pietarissa melkoisen halkomäärän, joka sijaitsi tietyssä tienhaarassa ja jota ostajat eivät olleet käyneet katsomassa, vaan luottivat Aaronin ilmoitukseen. Kaupanteon jälkeen ostajat pyysivät Aaronin mukaansa kapakkaan juhlimaan kauppoja. Kun siellä sattui olemaan piano, Aaron meni ja soitti Lisztin 12. Unkarilaisen Rapsodian niin, että "savu vain sormista suihki". Ostajat rupesivat esityksen aikana katselemaan toisiaan ja sanoivat Aaronille, että kyllä sitä onkin paikan päällä käytävä katsomassa niitä halkoja. Aaron lähti rekeen mukaan ja siellähän ne halot olivat, missä niiden pitikin olla. Häpeissään ostajat palasivat kapakkaan ja pyysivät Aaronia vielä soittamaan, johon Aaron: "En soita mitään, kun kerran rupesitte epäilemään. Suomessa jokainen halkokauppias osaa tämän verran pianoa soittaa."

Aaronin rakennuttama Pähkinärinteen huvila.

Liikemiehenä Aaron Tenkanen vaurastui nopeammin kuin ehkä muusikkona olisi ollut mahdollista. Ennen sotia hän luopui liiketoimistaan ja rakennutti entisen kotitalonsa lähelle paikkakunnan ensimmäisen kivitalon, komean kaksikerroksisen huvilan. Tämä Pähkinärinteeksi nimetty paikka alkoi muistuttaa Aaronin alkukodin vilkasta elämää.

Talo oli osaksi lepokoti, osaksi oma koti ja osaksi musiikin pyhättö, jossa vieraat vaihtuivat ylenaikaa. Täällä hän viihtyi ja nautti "Tenkasen rannan" luonnonkauneudesta. Kun sota syttyi, tuli Aaronillekin evakkomatka ja kodin menetys. Vuosina 1940–1941 hän toimi väliaikaisena kanttoriurkurina Multialla, Säynätsalossa, Ähtärissä ja Valkeakoskella. Kun sitten tilaisuus tuli, hän palasi jälleen Karjalaan, mutta joutui tietysti taas uuteen evakkoon, tällä kertaa Keuruulle, jossa hän omassa talossaan vietti elämänsä loppuajan vaimonsa ja kahden tyttären seurassa. Aina kuolemaansa asti hän antoi soitonopetusta ja improvisoi pianollaan kotona niin hyvin aamuvirren kuin iltavirrenkin. Syntymäpäivikseen hän toivoi vielä voivansa kerätä sukulaisista äänissä laulavan kuoron, mutta kun kaikki asuivat eri puolilla maata, tämä toive ei toteutunut. Aaron Tenkanen kuoli kodissaan 26.1.1963 paikkakuntalaisten suuresti arvostamana ja kunnioittamana.

Aaron Tenkanen oli komea mies. Pituutta oli yli keskimitan. Kun hän astui huoneeseen, se huomattiin. Hänellä jos kellään oli Tenkasten aatelismerkiksi sanottu komea kyömynenä. Jo keski-ikäisenä hän saattoi muistuttaa Raamatun henkilöä, mutta vanhuudessaan hopeanhapsisena hän kävi todellisesta patriarkasta.

Jo koulupoikana Aaron teki ensimmäiset sävellyksensä. Vuosina 1905–1906 hän julkaisi A. Apostolin kustannuksella kaksi sekakuorolauluvihkoa. Tämän jälkeen hän sävelsi kuusi soololaulua pianon säestyksellä.

Kansilehti Aaron Tenkasen koraalialkusoittojen kokoelmasta. 
Musiikkinäytteitä ja kuvia teoksesta.

Niitä ovat esittäneet mm. Hanna Granfelt, Abraham Ojanperä ja Eino Rautavaara, sen ajan kuuluisimpia laulutaiteilijoitamme. Kun hän oli etevä pianisti, ei ole ihme, että hän sävelsi ja julkaisi useitakin pianoteoksia. Suomalaisten kanttoreiden käsissä kirjaimellisesti kului Aaron Tenkasen Axel E. Lindgrenin kustantamana julkaisema laaja 50 preludia käsittävä urkusävellyskokoelma. Siinä oli tavallisimpiin sävellajeihin sävellettyjä johdantoja, joista kanttori saattoi sitten valita samassa sävellajissa olevaan virteen sopivan alkusoiton ennen itse virren veisaamisen aloittamista. Tämä kirkkomme lukkareille varsin hyödyllinen teos loppuunmyytiin lyhyessä ajassa. Aaron Tenkanen sävelsi myös useita kuorolauluja, niin hyvin sekakuorolle kuin mies- ja naiskuorolle. Niitä näkee silloin tällöin kuorojen konserttiohjelmissa.

Edellä mainitut teokset olivat kaikki pienimuotoisia sävellyksiä. Aaronin mieli paloi kuitenkin myös suurten muotojen pariin. Kun hänellä oli myös huomattavaa kirjallista kyvykkyyttä, hän yhdisti nämä lahjansa ja sävelsi kerrassaan kolme oopperaa. Kaikki ne ovat Aleksis Kiven teksteihin, jotka Aaron on muokannut oopperan libretoiksi. 

Aaron Tenkasen oopperan "Laillinen kihlaus" partituurin ensimmäinen sivu.

Ensimmäinen ooppera Lea esitettiin Viipurin näyttämöllä vuonna 1934. Esiintyjinä oli Viipurin musiikkiopiston opettajia ja oppilaita. Esityksen johti musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo. Lavastuksen suunnitteli ja rakensi Reino Tenkanen. Musiikkiarvostelijat pitivät teosta kovin lyyrisenä oopperaksi. Kirjailija Viljo Kojo kiitteli libreton tekstiä ja säveltäjä ja Helsingin oopperan johtaja, professori Armas Järnefelt, kirjoitti Aaronille: "Oopperanne sisältää varsin kauniita aarioita ja kohtauksia. Teillä on ihmeellinen kyky saada sanat ja sävelmä yhtäpitäväksi, jotta olisitte meille vanhemmille säveltäjille hyvänä opettajana." Kalevi Tilli kertoo kirjassaan Karjalainen rapsodia (WSOY 1992, s. 137): "Kevään 1934 merkkitapaus oli A. J. Tenkasen säveltämän oopperan Lean ensiesitys Viipurissa. Solisteina esiintyivät mm. Karin Englund, Heikki Tuominen, Aarne Mikkonen, Abel Kohonen ja Sulo Saarits." Toinen ooppera Karkurit valmistui sotien jälkeen ja kolmas Laillinen kihlaus Keuruulla 1956. Laillisen kihlauksen alkusoiton esitti Radio-orkesteri Erik Cronwallin johdolla 15.1.1955.

Kaikki oopperat ovat sävelkieleltään Aaronin opiskeluaikojen tyyliin sidottuja. Ne eivät ole vallankumouksellisia sävelteoksia, minkä vuoksi ne eivät ole päässeet musiikin yleiseen historiaan. Varsin miellyttäviä ja kauniita ne kuultavaksi olisivat, mutta sehän ei enää riitä. Teoksia silmäillessä tulee selväksi, miten tärkeää ja syvälle vaikuttavaa on hänelle ollut lapsuudenajan kotikuoron äänissä laulaminen. Milloin vain mahdollista käyttää säveltäjä teoksissaan mieluusti polyfoonisen tyylin äänenkuljetusta. Tässä suhteessa Aaron Tenkanen oli todellinen ammattimies, niin kuin hänen opettajansa Oskar Merikanto jo hänestä totesi. Suurta onnea on säveltäjä varmasti tuntenut kyetessään säveltämään kolme suurta sävelteosta niillä keinovaroilla ja niillä päämäärillä, jotka hän on aikanaan itselleen omaksunut.

Säveltäjä Aaron Tenkanen kutsuttiin sukuseuramme kunniajäseneksi seuran perustavassa kokouksessa Tampereella 4.11.1956. Hän oli itse paikalla tilaisuudessa, jossa myös esitettiin hänen säveltämänsä pianoteos.

Aaron Tenkasen sävellysten luettelo on nähtävillä Sävelarkistossa.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin teoksessa Tenkanen–Tengén Suku 1688–1992. Sävellysluettelon on koonnut Aulis Tenkanen eikä se esiinny alkuperäisessä kirjoituksessa.

Ylläpito: webmaster@tenkaset.fi. Viimeksi päivitetty 11.10.2006.

Sivun yläosaan